Kirjaston kummajaisista

Paniikki. Aika menee liian nopeasti. Syyslukukausi oli päässyt vasta vauhtiin kun koittikin jo viimeiset luennot ja esseiden dead linet. Nyt pitäisi ryhtyä miettimään lopputyön aihetta. Sana "gradu" tuntuu jotenkin pöhköltä, mutta periaatteessa kyse on siis samasta asiasta, maisteriopintojen opinnäytetyöstä. Täällä se vaan pykäistään kasaan noin neljässä kuukaudessa, kun Suomessa sen tekemiseen näyttää kuluvan keskimäärin neljä vuotta.

Voisin kirjoittaa pitkät pätkät siitä, miten hyvältä Lontoon värikäs ja avoin ilmapiiri tuntuu persu-Suomesta paenneen silmin, mutta jätän sen satunnaisten Lontoon-kävijöiden kanssa pubissa ruodittavaksi. Sen voin todeta, että Suomi-ikävää ei ole kertaakaan tullut podettua, päinvastoin.

Ja Lontoossa riittää ihmeteltävää. Yksi ihanimmista asioista on lukuisat ilmaiset museot, joihin voi mennä piipahtamaan hetkeksi tai keskittymään yhtenä päivänä yhteen juttuun ja toisena päivänä toiseen juttuun, kun ei pääsylipun takia tarvitse suorittaa koko juttua kerralla. Luonnontieteellinen museo on yksi tämmöinen: voi vaikka pitää dinosauruspäivän ja nisäkäspäivän ja lintupäivän.

Victoria & Albert -museo on myös ihan mahtava. Tässä ehdoton suosikkini sen kokoelmista, Dame Edna Everagen Sydney Opera House Hat - erityisesti tuo helmihampainen hai on hieno!



Kaupungista löytyy pieniä kivoja yllätyksiä, joista tämän haluaisin löytää itsekin.

Yksi lempipaikoistani Lontoossa on King's Collegen Maughan-kirjasto, jossa näpyttelen esseitäni. Kirjasto sijaitsee 1800-luvun keskivaiheilla rakennetussa uusgoottilaisessa rakennuksessa, joka on siis toisin sanoen järjettömän iso ja hieno. Sieltä on kauhean vaikea löytää etsimäänsä kirjaa, mutta arvoituksiahan on aina jännä ratkaista. Rakennuksessa on myös paljon pieniä tornia, joissa olisi kiva käydä. En ole vielä selvittänyt, olisiko se mahdollista.

Suosikkikirjoituspaikkani on Round Reading Room, joka on oktagonin muotoinen korkea sali ja joka jotenkin pakottaa pohtimaan akateemisia ajatuksia Facebookissa notkumisen sijaan.

Lukusali on usein päivällä täynnä, mutta iltaa kohden (kirjasto on auki kymmeneen asti) kanssapakertajien joukko käy kiinnostavaksi. Sinne ilmestyy mm. Täydellistä Hiljaisuutta Vaativa Poika, joka tuijottaa pahasti kaikkia hipisijöitä ja yskähtelijöitä. Jos jollain pärähtää kännykkä, THVP sihahtaa kiukkuisesti. Onneksi hän ei ollut siellä silloin, kun paikalle tuli Pöytään Näpyttäjä. Oman keskittymiskykyni tuhosi kuitenkin pahiten Minä Juon Nyt Vettä -mies (nää on muuten kaikki miehiä nämä kummat tyypit), joka tuli kirjakassin kanssa klo 21:15 ja asetteli kirjat siististi neljään yhtä suureen pinoon ja avasi juhlallisesti yhden kirjan. Vähän aikaa kirjaa tuijoteltuaan se alkoi juoda vettä. Ja se joi, ja se joi, ja se joi. Otti rivakan kulauksen puolentoista litran vesipullosta, kieritti korkin kiinni ja iski sen pöytään. Vilkaisi kirjaa, ja tarttui jälleen vesipulloon. Kolmen litran jälkeen (ei siinä kovin kauaa mennyt) se pakkasi kirjapinot takaisin kassiin ja poistui. Mikähän sen pääaine on?

Lukusalista löytyy kuva mm. tästä blogista, johon on listattu Brittien parhaimmat yliopistokirjastot.

Kirjaston pihalla on viime vuonna Kiinasta lahjaksi saatu Confucius-patsas, jonka pyllyn puolella usein istuskelen voileipätauolla komeaa rakennusta katsellen.



Rakas järjestelmäkamerani on parhaillaan Bangkokissa huollossa. Ehkä ensi vuoden puolella saan harrastaa kunnianhimoisempaa valokuvausta, siihen asti mennään kännykuvilla. Tästä linkistä pääsee katsomaan semmoisia.