Friday, October 7, 2011

Oodi Deptfordille ja pukumiehille



Kamerani - Nikon D80 - teki kiukuttavan tempun viikko ennen Lontooseen muuttoa. Se otti ehkä yhden kuvan kymmentä laukaisua kohden ja sulkimen ääni kuulosti jotenkin epämääräiseltä. Kamera jäi Helsinkiin odottamaan korjaajalle pääsyä.

Elämä ilman kameraa on kurjaa. Pikkuisen kännykkäni kamera on joutunut astumaan Nikonin saappaisiin. Erottaako ylläolevasta London Eyen kuvasta, että yksi sukkula on lähtenyt venukseen?



Kuva: Deptfordin juna-asema. Legendaarinen kuvisopemme Wappis Itäkeskuksen koulusta käski aikoinaan katsomaan ja kuvaamaan raiteita, joista heijastuu luonnonvalo.


Asustelimme ensimmäiset puolitoista viikkoa M:n sedän N:n luona Deptfordissa, Thamesin eteläpuolella, Greenwichin lähellä. Vaikka pohjoisrannan asuntovälittäjät moittivat alueen levottomaksi, me viihdyimme mainiosti. Deptford on värikäs ja hauska paikka. "It iz like the whole world in one village", nauroi ranskalaisittain englantia lausunut taksikuskimme, kun muutimme maanantaina Deptfordista Kenningtoniin (tosin jälleen vain väliaikaisasuntoon).

Setä N asuu Deptford High Streetillä korttelissa, johon on tuotu junan vaunu kahvilaksi. Koko sisäpiha on myös käymisen arvoinen paikka - siellä on rento pyöräkorjaamo, ulkoilmaleffateatteri (kesäisin), palkittu yrttipuutarha ja Crafty Bitches -niminen huonekalujen ja vaatteiden tuunausmesta.



Kahvilaa ylläpitää Deptford Project. Jos olet aina halunnut tehdä jotain taiteellista Lontoossa, se kannattaa varmasti tehdä Setä N:n takapihalla. Takapihan voi nimittäin vuokrata.

Kerron vielä esimerkin siitä, miksi niin tykkään tästä kaupungista. Olin maanantaina menossa luentojeni jälkeen kuuntelemaan paneelikeskustelua ilmastonmuutoksen vaikutuksista suurkaupunkien slummeihin University Collegelle. Vilkaisin opaskirjaani, että mikä olisi kivoin kävelyreitti Strandilta UCL:lle - ja eikös lähin ohi kävellyt pukuherra ollut salamana kysymässä kohteliaasti, että voiko olla avuksi. Naurahdin, että kiitos vain, mutta taisin jo selvittää tieni eteenpäin. Sitten tämä herrasmies otti laukustaan kirjekuoren, ja sieltä kaksi lippua illan konserttiin The Royal Albert Halliin. "En pääse itse, joten jos sinulla on niille käyttöä niin ota toki", hän sanoi ja lähti harppomaan eteenpäin.

No, mehän menimme (UCL:n paneelikeskustelu jäi tällä kertaa väliin). The Royal Albert Hallissa soitetaan kaikkea rokista klassiseen, ja toisinaan lavalla lyödään tennispalloa tai painitaan. Maanantai-illan esiintyjä oli bändi nimeltä Metronomy, joka osoittautui aivan fantastiseksi! Bändi pisti koko hienon ja ison konserttipaikan yleisön hytkymään - ja nauramaankin.

Vaatikaa bändi ensi kesäksi Flowhun! Ja vaatikaa, että Helsingin herrat antavat tarpeettomat pääsylippunsa opiskelijatytöille ja -pojille.




Post scriptum.
Olen itse asiassa kerran saanut Helsingin herra O.L:lta liput AC/DC:n keikalle.

No comments:

Post a Comment